Huhtikuun klubi-ilta 11.4. Tampereella

 

 

 

 

 

 

 

 

Huhtikuun klubi-ilta on järjestetään Tampereella Kulttuuritalo Laikussa Torstaina 11.4. klo 18-20.

Aiheena on 1700-luvun kauppalaivojen hylkyjen tutkimukset Suomenlahdella sekä sukeltamalla että 3D-malleista. Tutustumme muun muassa viime kesänä löytyneen "Jeminnan" sekä "Själbådanin" ja "Klippskärin" hylkyihin ja niistä havaittuihin yhtäläisyyksiin niin rakenteessa kuin hylkyyntymisprosessissa. Luvassa on harvinaisen hyvällä näkyvyydella kuvattua videota sekä 3D-malleissa sukeltamista.

Toisena aiheena on heinäkuun ensimmäisellä viikolla pidettävän seuramme koulutus- ja tutkimusleirin ohjelman esittely. Leiri pidetään Porkkalan Hylkypuistossa ja Träskön pohjoislahdella. Leirin tavoitteena on kouluttaa harrastajia vedenalaisten kenttätyömenetelmien kuten dokuentoinnin, näytteenoton ja imuputken avulla tapahtuvien kaivausmenetelmien hallintaan. Leirin koulutus on osa NAS:n uuden koulutusjärjestelmän mukaista toimintaa. Lisäksi leirillä pyritään ottamaan näytteitä puiston hylyistä eri ajoitus- ja analyysimenetelmiä varten.

Paikka: Kulttuuritalo Laikku, kokoustila "syrjä", Keskustori 4, 33100 Tampere, puh. 040 806 2330.

Ilmoittaudu tästä 11.4. mennessä.

PS. Jos olet tulossa pääkaupunkiseudulta, niin pistä viestiä mas@mas.fi - koordinoidaan auto tai juna