Seuran syyskokouksessa palkittuja

 

Seuran kunniajäsen numero 2: Kalle Virtanen.

Kalle on toiminut seurassamme aktiivisesti sen alkuhämäristä saakka ja puheenjohtajanakin reilusti yli vuosikymmenen, varmaan lähempänä kahta! Suurimman osan 2000/2010-lukua, jolloin allekirjoittanut ja monet muut yrittivät selvitä hengissä ruuhkavuosista, Kalle jaksoi uskoa seuramme tulevaisuuteen ja luotsasi sitä eteenpäin mm. NAS-jäsenyyden ja -koulutusohjelman edustajaksi Suomessa sekä ennen kaikkea Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäseneksi pääsemiseksi. Kaikki tämä Kallen erittäin pitkäjänteinen työ on mahdollistanut sen, mitä seuramme tänään on ja edustaa. Lisäksi hän on itse kouluttanut urallaan varmaan satoja meriarkeologian peruskurssilaisia ja sitä kautta hankkinut seuramme jäseniä.

Kalle on edistänyt seuramme tarkoitusta jo ennen sen perustamista, opiskelemalla Tanskassa meriarkeologiaa pääaineenaan. Hän teki opinnäytetyönsä Viron Valgjärven paaluasutuksista ja on tehnyt lukuisia alan tutkimuksia myös Suomessa. Sukeltajana Kalle on ammattilainen vedettyään tutkimussukeltajakoulutusta Luxialla vuosikymmenen verran. Hän jatkaa onneksi seuramme hallituksessa ja vastaa ensi kesän IKUWA-konferenssin järjestelyistä komitean puheenjohtajana.

 

 

Seuran pronssinen ansiomerkki: Topi Sellman

Topi on ollut mukana vapaaehtoisessa meriarkeologiatyössä jo 80-luvulta alkaen, mutta on vielä kaukana siitä, että nostaisi loitokarinsa naulaan näyttelyesineeksi! Topi on ollut mukana "suunnilleen kaikilla" viimeisen 30-vuoden aikana olleilla meriarkeologisilla kenttätyöleireillä ja tehnyt lukuisia tarkistussukelluksia ja -raportteja merimuseolle jne. Erittäin pitkäjänteisestä työstä seuramme tarkoituksen edistämiseksi on siis kyse Topinkin palkitsemisessa.

Ennen kaikkea haluan kuitenkin mainita Topin laajan kontribuution Suomenlahden hylkyjen 3D-mallintamisessa. Tarkkaa määrää hän tuskin tietää itsekään, mutta julkisten lähteiden perusteella Topi lienee tuottanut Suomessa eniten malleista tehtyjä ortho- ja perspektiivikuvia eri hylyistä ja hylyn osista. Nämä ovart korvaamatonta inventaariotietoa vedenalaisen kulttuuriperinnön tutkijoille ja siitä kiinnostuneille harrastajille.

Viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä asiana on Topin erittäin aktiivinen osallistuminen Porkkalan Hylkypuiston rakentamiseen ja ylläpitoon. Lukuisat kerrat on sinne suhattu Topin veneellä ja taas kun viime sunnuntaina (3.11.) purettiin puistoa talvikuntoon, Topi oli mukana rehkimässä poijuja kannelle lähes satakiloisten ketjujen irroittamiseksi.

 

 

Seuran pronssinen ansiomerkki: Ari Kapanen

Ari palkittiin poissaolevana vedenalaisen kulttuuriperinnön saavutettavaksi tekemisestä, mutta tästä listää kunhan saamme palkinnon luovutettua jossain sopivassa tilaisuudessa!

Share