Ihmiset ovat oppineet tuntemaan uusia seutuja ja kulkuväyliä etsiessään suotuisampia eränkäynti- tai asuinalueita. Kulkuväylät itsessään ovat olleet mitä ilmeisemmin tunnettuja vuosituhansien ajan. Vakituisiksi kauppareiteiksi ne muodostuivat pysyvästi asutettujen alueiden lisääntymisen myötä. Ilmeisesti kauppareittien avautumiseen ei ole liittynyt löytöretkeilijämäistä tutkimusmatkailua vaan vuorovaikutussuhteiden vakiintuminen eri kansojen kesken. Kansojen välistä vuorovaikutusta kuitenkin vaikeutti valtiollisen järjestyksen puuttuminen. Vielä viikinkiaikana orjuus ja orjien ottaminen kuului arkipäivän elämänmenoon. Birkassa ja Lounais-Suomessa asuneen väestön välille on solmittu kauppasuhteet jo ennen kuin Itämeren (Varjagimeri) vauraat kansat avasivat ensimmäiset kaupallisesti merkittävät ja jokseenkin säännönmukaiset kauppareitit pohjoiseen sekä itään.
Pohjoinen kauppareitti (Norveger) seurasi Skandinavian Atlantin puoleista rannikkoa pohjoiseen. Itäinen kauppareitti (Austrveger) johti Venäjän suurille joille, jotka muodostivat tärkeimmät kulkuväylät varjagien ja venäläisten heimojen välille.
Ruotsalaiset viikingit purjehtivat autiolla ja karikkoisella Suomenlahdella pyrkien saavuttamaan kauppayhteyksiä rikkaan Arabi-maailman kanssa. Suomalaiset kutsuivat näitä kauppamiehiä ruotseiksi ja venäläiset varjageiksi. Käytössä olivat vaa'at, punnukset, rahat ja vaihtokaupan instrumentit. Lohikäärmelaivojen kurssi suunnattiin kohti itää, Nevajokea ylös Laatokalle ja sieltä edelleen Olhavanjokea Novgorodin kauppakeskukseen. Novgorodista oli mahdollista päästä etelään Mustalle merelle ja edelleen Konstantinopoliin. Nämä purjehdusseikkailut olivat alkuna idäntielle, kaikkien Itämerenkansojen tuntemalle suurelle "rovioilla aidatulle" kauppareitille kohti tarunhohtoista kulttuuria.
Viikinkien oletetaan purjehtineen seuraavaa reittiä:
- Birka (purjehduksen alku- ja päätepiste)
- Tukholma
- Lemböte (Ahvenanmaa)
- Föglön saariston kautta Kökarin saarelle
- Aspö (Aspasund) Aspöströmmen/Kappalströmmen
- Refholm ja Malmö (?)
- Jurmofjärden (Jurmon pohjoispuolitse Manner-Suomea kohden)
- Hiittinen (Kirkonsalmi)
- Purunpää Jungfrusund
- Hankoniemi (alusten veto kannaksen yli ?)
- Mellanskär (Hästö - Busön lounaispuolella)
- Elgö
- Jussarö
- Barölandet, Orslandet (Barösundin saaristo)
- Tullandet (Porkkala idäntien risteys)
- Stor ja Små Mickelskären
- Santahamina
- Itäinen Jauhosaari
- Pellingin salmi
- Pyhtään Kaunissaari
- Haapasaari
- Kuorsalo
- Lapuri (Virolahti)
- Orisaari (Säkkijärven ulkopuolella
- Uuraan salmi (Viipurinlahdella)
- Koiviston salmi (Koivisto)
- Laatokka - Olhavanjoki
Itäinen reitti oli pitkä, vaivalloinen ja vaarallinen. Viikinkien oli perustettava reitin varrelle suoja-asutuksia. Ehkä kaikkein tunnetuin näistä on 800 -luvulla rakennettu Aldeijuborg eli Laatokanlinna. Tätä pienempiä levähdyspaikkoja oli varmasti käytössä useita.
Suomen toistaiseksi vanhin tunnettu kaupunkimainen asuinpaikka on peräisin rautakaudelta ja sijaitsee Hämeenlinnan Varikkoniemessä. Vanain muinaiskaupungiksi kutsutusta asuinpaikasta on arkeologisissa kaivauksissa löydetty useita rakennuksen pohjia, tulisijoja sekä raudanpelkistysuuni.
Suomalaiset kävivät kauppaa alkukesästä ja syksyisin, jolloin viikinkien laivueet ohittivat rannikon. Kaupankäynti tapahtui pääasiassa luonnonsatamissa tarkoin sovituilla paikoilla "pirkoissa". Viikingit olivat värikkäästi pukeutuneita ja herättivät melkoista ihmetystä sekä pelkoa kaikkialla missä liikkuivatkin.
Virolahden merialueelta vuonna 1976 löydetty Lapurin hylky on hyvä yksitäinen esimerkki idäntiellä purjehtineesta laivatyypistä. Löytöpaikka vastaa kauppamiesten levähdyspaikalle asettamia vaatimuksia. Lapurin salmen merkitystä yleisemmin käytettynä ankkuripaikkana ei kuitenkaan tarkemmin tunneta. Samankaltainen, joskin todennäköisesti huomattavasti vilkkaampi viikinkiaikainen satama- ja kauppapaikka on sijainnut Kemiön Jungfrusundin Krogaruddenilla. Ankkuripaikalta sukeltajat ovat löytäneet saviastioita, joista vanhimmat ajoittuvat 600 - 1100 -luvuille.
Viikinkiajan keskus sijaitsi Birkassa. Paikannimet joiden yhdysosana on birk -liite kuvastavat Birkan yhteyksiä väestöömme. Birka tuhoutui 957 ja menetti lopullisesti merkityksensä. Birkan kaupallisen aseman Suomessa sai Gotlanti 1100 -luvulla. Muilta osin Sigtuna jatkoi Birkan perintöä kauppakeskuksena, mutta sekin joutui luovuttamaan asemansa Upsalalle 1100 -luvun lopulla.
Venäjän valtion kauppa suuntautui 800 - 1000-luvuilla Mustan meren alueelle. Venäläisten pääasiallinen asuma-alue sijaitsi Dneprin keskijuoksulla. Novgorod oli toistaiseksi harvaan asuttu. Sen merkitys korostui erityisesti Itämerelle suuntautuvan kaupan keskuspaikkana 900 - 1100 -luvuilla. Toinen Venäjälle tärkeä kaupan keskus oli Väinäjoen varrella sijainnut Potolsk.
Birkan tuhoutuminen merkitsi ruotsalaisten kauppaherruuden päättymistä. Kauppayhteydet Konstantinopolin kanssa katkesivat. Ensin polovetsit 1100 -luvulla ja myöhemmin tataarit 1200 -luvulla ottivat valvontaansa kaupankäynnin kannalta tärkeitä alueita Mustan meren suunnalla ja ajoivat samalla venäläistä väestöä kohti pohjoista.
