Vedenalaisia arkeologisia tutkimuksia on tehty Suomen sisävesillä huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin merialueilla. Saimaan vesistöalueella on lukuisia kulkureittejä, joita jo muinaisten kulkijoiden on ollut helppo käyttää talvisilla ja kesäisillä pyynti- ja kaupparetkillään. Kivikaudelta alkaen käytettiin Saimaalta Vienanmerelle, Laatokalle ja Pohjanmerelle ulottunutta vesitieverkostoa. Lukuisat esinelöydöt kertovat laajoista kulttuuri- ja kauppayhteyksistä.
Varhaisimpia esihistoriallisia arkeologisilla ym. menetelmillä ajoitettuja liikkumisvälineitä suksia, rekiä ja ruuhia tai veneitä on säilynyt Saimaan alueella vähän. Suurin osa löydöistä on tullut esiin sattumalta soiden kuivausten tai rantojen perkausten yhteydessä.
Saimaalla on tehty vasta muutama vuosi vedenalaista arkeologista tutkimusta, jolla on pyritty paikantamaan hylkyjä ja selvittämään ruuhi-, vene- ja alustyyppejä. Saimaan Purjehdusmuseoyhdistyksen sukeltajat ovat olleet mukana kaikissa Savonlinnan maakuntamuseon ja museoviraston käynnistämissä inventointi- ja tutkimushankkeissa.
Varhaisimmat ruuhi- ja venetyypit
Saimaan alueen metsälammista, pienistä järvistä ja lahden pohjukoista on löytynyt kymmenittäin ruuhia. Keskeisenä ongelmana on ollut niiden luotettava tyyppi- ja ikämääritys. Tutkimusta on hankaloittanut se, että monet ruuhityypit ovat pysyneet rakenteeltaan samoina kivikaudelta tälle vuosisadalle saakka. Usein pohjasta havaitut ruuhet on jätetty syvyyksiin tai vedetty rannoille lahoamaan kun niistä ei ole saunapuiksikaan.
T.J. Itkosen yli 50 vuotta sitten julkaiseman ruuhitutkimuksen jälkeen on saatu runsaasti uutta löytöaineistoa ja tutkimusmenetelmiä, joilla saadaan lisää tietoa vesikulkuneuvojen kehityksestä ja asutushistoriasta esihistoriallisista ajoista lähtien. Aikaisemmin vaikeaksi koettu ikämääritys alkaa olla nykyään pelkkää rutiinia uusilla dendrokronologisilla ajoitusmenetelmillä.
Suomessa tunnetaan noin 60 kalliomaalausta, joista vajaat parikymmentä on löytynyt Etelä-Savosta. Melko yleinen maalauksissa esiintyvä aihe on vene, millä muinaisen metsästäjän on ollut vaivatonta liikkua eräretkillään. Kalliomaalauksissa ja Karjalan kalliopiirroksissa esitetyt venetyypit viittaavat nahkaveneisiin, joista ei ole varmuudella säilynyt arkeologisia löytöjä.
Eräät tutkijat tosin epäilevät, että osa löydetyistä reenjalaksista voisi olla nahkaveneen kölejä. Rekien rekonstruktioehdotukset ovat usein toiminnallisesti epätyydyttäviä. Todennäköistä on, että muinaisessa nahkaveneessä on ollut pohjaa suojaava ja runkoa pituussuunnassa jäykistävä puu. Varhaisin mahdollisesti nahkaveneestä peräisin oleva löytö on Rovaniemen Lehtojärveltä löydetty veistetty hirvenpää, joka on ajoitettu peräti mesoliittiselle ajalle noin 5900 eKr.
Veneen kehityshistoriassa nahkaveneen todennäköinen seuraaja on ns. ompelu- tai nitomistekniikalla valmistettu lautavene sekä sivulaudoilla varustettu haapio.
Itä-Suomesta Saimaan vesistöalueelta ja sen vaikutuspiiristä on toistaiseksi löydetty seitsemän ommeltua venettä, vuonna 1934 Savitaipaleen Hyvikäsjärvestä (museoviraston inv. nr 7967), vuonna 1955 Varkauden Ruokojärvestä (Varkauden museon kokoelmat), vuonna 1976 Rääkkylän Koiralammensuolta (museovirasto inv.nr 10633, löytö ajoitettu 1100-1200 luvulle), Siilinjärveltä (museovirasto inv.nr 8131, löytö ajoitettu 1760-luvulle), vuonna 1980 Ilomantsin Mekrijärvestä (museovirasto inv.nr 0880, ajoitettu 1600-luvulle), vuonna 1984 Puumalan Mammosenjärvestä (ajoitettu 1400-1500 luvulle, Puumalan kunnan kokoelmat, Sahalahden museo) ja vuonna 1991 Kerimäen Luotosenjärvestä (Savonlinnan maakuntamuseon kokoelmat). Rääkkylän, Puumalan ja Kerimäen veneet edustavat lappilaista ommeltekniikkaa.
Historiallisina aikoina Saimaalla on tapahtunut lukuisia muutoksia asutuksen, elinkeinojen ja liikkumissuuntien painopisteissä. Itäraja on siirtynyt moneen kertaan ja sotaväellä on ollut jopa oma sisävesilaivastonsa.
Sotaväen alkukset
Olavinlinnan vieressä sijaitsevaa Riihisaarta kutsuttiin 1550 -luvulla Kavassisaareksi. Saaren rannassa kelluivat linnoituksen veneet ja alukset, joista suurimpia kutsuttiin kavasseiksi. Nimi tarkoitti venettä, jolla pyssymiehiä viedään venäläisiä vastaan tai Savossa myös suurta matkavenettä. Turun linnan päällikkö mainitsee vuonna 1420, että linnalla oli käytössään kavas -nimisiä aluksia, joita saattoi lähettää mm. pidättämään Turun ohi kaupungin privilegioita rikkoen purjehtineita kauppalaivoja. Kyseessä näyttää olevan ikivanhaan ledung -järjestelmään kuulunut kruunun ja kuninkaan tarpeita varten rakennettu ja ylläpidetty vene. Tällaisen julkisen laivalahkon veneen rakentaminen ja ylläpito voitiin ainakin myöhemmin korvata viljaverolla. Olavinlinnalla oli näitä suuria kuljetusveneitä 1550 -luvulla peräti yhdeksän. Tukevarakenteisempia kevyin tykein ja purjein varustettuja kavasseja käytettiin partiointiin ainakin 1570 -luvulla Puru- ja Orivedellä.
Kavassi nimitys poistui merialueilla käytöstä jo 1400 -luvulla, kun sisävesillä mm. Jaakko Teitti käytti vielä vuonna 1556 samaa nimitystä karjalaisten matkaveneistä. Näiden veneiden koosta on varsin vähän tietoja. 1560 -luvulla kerrotaan savolaisten käynnistä Lappeenrannan markkinoilla lästin vetoisella (12 tynnyriä) kavassilla eli matkaveneellä. Merialueiden kavassi lienee alunperin ollut laivalohkon yhden soutukunnan ts 6-8 talonpojan varustama ja ylläpitämä pienempi nopeakulkuinen partioalus. Se korvattiin 1400 -luvun puolivälissä suurella meriveneellä, jonka vetoisuus oli peräti 6-9 lästiä (pienikin lästi oli 12 tynnyriä). Viimeinen maininta näistä merialueiden ampumaveneistä on vuodelta 1510. Olavinlinnalla oli käytössään lisäksi tavallisia savolaisveneitä, jollaveneitä, haapioita ja matkaveneitä.
Pohjoismaiden 25 -vuotisen sodan eli vanhan vihan aikana (1570-1595) Savonlinnassa toimi jonkin aikaa laivaveistämö, jossa valmistettiin erityyppisiä aluksia sotaväen tarpeisiin. Ylipäällikkö Henrik Klaunpoika Horn väheksyi pitkiä ja kapeita savolaisveneitä haluten kantavampia ja paremmin aallokkoa kestäviä saaristolaisveneitä. Turun läänistä tuotiin laivanrakentajia, joiden tuli valmistaa 26 kyynärän pituisia ja 8 kyynärää leveitä (15,60 x4,80 m) haapioita. Tammikuussa 1579 valmistui kahdeksan suurta lotjaa. Purjeilla varustettuja haapioita tai saaristolaisveneitä kuljetettiin vuonna 1579 Lappeelle ja vuonna 1582 uusi erä Vuokselle.
Savo siis oli sisävesilaivaston varustamisaluetta. Käkisalmeen vietiin saaristoveneitä, kavassi- tai matkaveneitä ja haapioita sekä tervaa, hamppua ja purjepalttinaa. Laatokan laivaston tarpeisiin määrättiin valmistettavaksi Savossa ja Viipurin läänissä nopeakulkuisia lotjia ja haapioita. Savon ensimmäinen vesisaha perustettiin kruunun käskystä 1598-1599 Iitlahden Lohikoskelle tai Lieviskänkoskelle, jossa rakennettiin mm. kymmenen lotjaa toimitettavaksi Viipurin sotasatamaan.
Kaarle X Kustaan Venäjänsodan l. ruptuurin aikana (1656-1658) ylipäällikkö Lewenhaupt ryhtyi toimiin sisävesilaivaston aikaansaamiseksi. Saimaan vesistön rantakylien asukkaille annettiin käsky rakentaa 11 lotjaa, jotka sittemmin siirrettiin Savonlinnaan. Näissä 12 m pitkissä, 3,9 m leveissä sekä laidoiltaan 1,2 m korkeissa aluksissa oli kahdeksan airoparia, 17 miestä ja korkeintaan pari pientä tykkiä. Lotjat näyttävät uponneen käyttämättöminä Savonlinnan vesillä 1660-luvulla.
Seuraavan vuosisadan sisävesilaivastojen varustamisesta ja käytöstä on säilynyt runsaasti kirjallista tietoa. Ruotsalaisilla ja venäläisillä oli yhteensä kymmenittäin erityyppisiä aluksia, joista toistaiseksi mahdollisesti ainoana hylkynä on säilynyt Käyhkään kanavan läheltä löytynyt kanavalotja. P.Koistinen on käsitellyt seikkaperäisesti Saimaan sisävesilaivastoja Kavassi IV.ssä olleessa artikkelissaan Saimaan vesisotaa 1788-1790.
Olavinlinnan pohjaetsinnät
Huhtikuun alussa 1991 Savonlinnan maakuntamuseon Saimaa-osasto päätti tehdä pohjaetsintöjä Riihisaaren lähivesillä, Linnanlahdessa ja Mallatsaaren lähistöllä. Etsintä tapahtui maatutkalla jään läpi ja veneestä sekä sukeltamalla jään alle. Viikonlopun aikana sukelletuilta alueilta ei löydetty jäänteitä mahdollisesta linnan sotasatamasta tai upotetuista aluksista. Olavinlinnan, Tallisaaren ja Riihisaaren vierestä kulkevaa laivaväylää on valitettavasti ruopattu 1960-luvulla ja ranta-alueet on kokonaan pengerretty. Tarkistussukelluksia olisi syytä suorittaa vielä Olavinvirran alapuolella Uuraansaaren rantavesissä ja Savonlinnan kaupungin aikoinaan osoittamalla ruoppausjätteiden kaatopaikalla.
Suuret matkaveneet
Ennen varsinaista purjelaivakautta pitkät kuljetusmatkat tehtiin Saimaalla suurilla, kolmi-, neli- tai viisihankaisilla veneillä, jotka oli varustettu kajuutoilla ja purjeilla. Niitä ohjasivat omistajat- ne eivät siis olleet yhtiöaluksia. Tuomiokirjoissa mainitaan näitä suurvenemiehiä vuoteen 1690 mennessä 26, joista 6 Leppävirralta ja Rantasalmelta, 4 Puumalasta ja Sulkavalta sekä 1 Pielavedeltä, Karttulasta, Siilinjärveltä, Kerimäeltä, Säämingistä ja Juvalta. Yksityisten omistamat suurveneet eivät kuitenkaan riittäneet tyydyttämään julkisia kruununhallinnon ja sotaväen tarpeita. Niinpä kruunu velvoitti jo varhain pitäjiä rakennuttamaan ja ylläpitämään pitäjänveneitä virallisten kuljetusten varalle.
Ensimmäinen maininta näistä on vuodelta 1645, jolloin Pieksämäeltä päätettiin hankkia kaikkiaan viisi pitäjänvenettä, joita käytettiin ilmeisen vilkkaasti sotavuosina 1657 ja 1658, mutta sitten käyttö väheni. Niitä ei kuitenkaan luovutettu takaisin kotipitäjiinsä, vaan Savonlinnan käskynhaltija piti veneet linnan hallussa ja "säilöi" ne upoksiin. Tarpeen mukaan niitä sitten kunnostettiin linnan rakennustarpeiden kuljetukseen ja kauppamatkoille. Uusia pitäjänveneitä rakennettiin vielä 1660-luvulla. Niistä ei ole säilynyt tarkempia mitta- tai kantavuustietoja. On kuitenkin mainintoja, että kerimäkeläisten rakennuttaman pitäjänveneen tuli kantaa 20 henkeä, ja rantasalmelaiset päättivät hankkia vuonna 1667 viisilaitaisen veneen.
Historian lähteissä on vähän rakennetietoja varhaisimmista Saimaalla käytössä olleista venetyypeistä. Vero-oppaissa mainitut uiskot ja pitäjänveneet saattavat venetyyppeinä periytyä viikinkiajalta. Myöhemmin varsinkin 1700 -luvulla tavalliset yhteisöjen omistamat kirkkoveneet ovat kehittyneet näistä kahdesta venetyypistä. Uiskot ja pitäjänveneet lienevät olleet samankokoisia, kun Säämingin 30 -soutuinen on ollut peräti 36 m pitkä ja 3,5m leveä. Kirkkoväkeä siihen on mahtunut 120-150 henkeä.
Suuria matkaveneitä ja pitäjänveneitä käytettiin Uudenkaupungin rauhaan saakka pääasiassa Lappeenrantaan suuntautuneilla kauppamatkoilla. Niillä kuljetettiin kaikkea mahdollista, mutta terva oli 1700 -luvun alkupuolelle saakka tärkein vientituote. Vielä 1870 -luvulle saakka valtaosa Saimaan aluskannasta oli varsinaisia purje- ja höyryaluksia pienempiä suurveneiden kaltaisia, soutamalla ja purjein liikkuneita aluksia.
Suuremmat Saimaan alukset
Saimaan rannoilla rakennettiin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa mm sahatavaran kuljetuksiin runsaasti yksi-, kaksi- tai kolmimastoisia purjelotjia, joista kuuluisimpia ovat Hackmanin kauppahuoneen 11 lotjaa.
Tigerstedtin mukaan nämä "Saimaan purjelotjat olivat 70 jalkaa pitkiä ja 21 jalkaa leveitä. Kantavuus oli 500-1200 redusoitua tolttia, ja mastoissaan, joita oli milloin yksi milloin kaksi, oli niillä mahdollisimman yksinkertainen raakapurje ilman muuta sen kummempaa taklausta. Merkillisintä oli se, että ne useimmin olivat rakennetut limisaumaisiksi vesirajan alapuolelta ja tasasaumaisiksi yläosalta".
Seuraava purjealusten rakennuskausi virisi Krimin sodan loputtua ja Saimaan kanavan valmistuttua. Laivoja oli kahta tyyppiä- Viipurin ja Pietarin liikenteeseen rakennettiin kaljaaseja, meriliikenteeseen kuunareita ja parkkilaivoja. 1870-luvulla Saimaan kaupunkien, Viipurin ja Pietarin välisessä liikenteessä purjehti noin parisataa purjealusta.
Saimaan rannoilla on useita vanhojen alusten hautausmaita, tavallisesti hiukan syrjäisissä lahden pohjukoissa. Esimerkkeinä mainittakoon Taipalsaaren Vitsain lahti, jossa on 6 proomun tai lotjan ja yksi tervahöyryn hylky, Anttolan Harmonlahdelta ja kirkonkylän vesiltä on poisraivattu hiljattain lukuisia hylkyjä, ensimainitusta lahdesta 6 lotjan ja tervahöyryn hylkyä, ja ainakin osa kylän vesiä rumentaneista 11 lotjasta. Vastaavia paikkoja on lisäksi Ristiinan Juurisalmessa (5 kpl), Enonkosken Hevonpään lahdessa ( ainakin 4 kpl) ja Savonlinnan Härkinsalon Väärinsalmessa (4 kpl).
Lähteet ja kirjallisuus
Julkaisemattomat raportit ym
- Grönhagen, J. 1985 ja 1988: Ruokolahden hylyn tutkimukset 15.-23.7.1985 ja 27.6.-2.7.1988, Museovirasto, Merihistoriallisen yksikön arkisto, Hylkysaari.
- Grönhagen 1991: Valtatien 14 linjauksen vedenalainen pohjainventointi Savonlinnan alueella 1991. -Savonlinnan maakuntamuseon arkisto.
- Savonlinnan maakuntamuseon Saimaan alueen hylkyrekisteri.
Julkaistut
- Autio, E 1981: Karjalan kalliopiirrokset.
- Forssell, H. 1983: fynd av sydda Båtar i Finland, Båtar I 1983.
- Grönhagen, J.,Konttinen, H. 1988: Tietoa syvyyksistä, hylkytutkimuksen opas, 1988.
- Grönhagen, J. 1992: Savonlinnan maakuntamuseon hylkytutkimukset vuonna 1991, Sihti 2.
- Grönhagen, J., Koponen, M., Poutiainen, H. 1991: Arkeologiset kenttätutkimukset Etelä-Savossa vuonna 1990, Sihti 1.
- Itkonen, T. I. 1942: Suomen ruuhet. Kansatieteellinen arkisto V.SMY.
- Jaatinen, T 1988: Lastiveneistä tervahöyryihin- Etelä-Savon lastiliikenteestä Saimaan kanavan avautumisesta I maailmansodan jälkeisiin vuosiin, Kavassi II 1988.
- Karttunen, K. I. 1945: Saimaan vesistön höyrylaivaliikenteen 100-vuotishistoria.
- Koistinen, P 1991: Saimaan vesisotaa 1788-1790, Kavassi IV 1991.
- Konttinen, H. 1992: Kohti syvyyksiä, 1992.
- Koponen, L. 1992: Maatutkasta ja järviarkeologiasta, Sihti 2.
- Lappalainen, J.T. 1972: Kaarle X Kustaan Venäjän sota v. 1655-1658. - Studia Historica Jyväskyläensia X.
- Lindholm, M. ja Meriläinen, J.1992: Dendrokronologinen ajoitusmenetelmä, Sihti 2.
- Pekonen, M 1991: Saimaalta Välimerelle ja Amerikkaan-Saimaan ja Kallaveden rannoilla 1800-luvulla rakennettujen purjealusten vaiheita, Kavassi IV 1991.
- Pirinen, K. 1982: Savon historia II:1.
- Pohjolan-Pirhonen, H. 1973: Olavinlinnan historialliset vaiheet.
- Saloheimo, V. 1990: Savon historia II:2.
- Saarenheimo, M. 1939: Savonlinnan kaupungin historia.
- Toivanen, P. 1979: Lappeenrannan kaupungin historia.
- Valtakari, A 1991: Kansanomaisesta laivanrakentamisesta Etelä-Saimaalla 1860-luvulta 1950-luvulle, Kavassi IV 1991.
- Vilkuna, K. 1975: Uisko. Historiallinen Arkisto 70.
- Vilkuna, K. 1976: Keskiaikainen matka-ja vartiovene. Turun Historiallinen Arkisto 31.
