Vanhat kuvaukset kertovat, kuinka merenkulkijoiden luottamus Jumalan apuun oli erityisen vahva silloin, kun karikkoisilla vesillä käytiin kamppailua luonnonvoimia vastaan. Messukasukkaan pukeutuneena ristiinnaulitun kuvaa kohottaen laivapappi asettui laivan keulaan koettaen taltuttaa myrskyä ja "Jumalan vihaa". Merenkulkijat antoivat purjehdusonnensa takaamiseksi lupauksia "almuja" jollekin tunnetulle lähistön kappelille, joko suoraan rahalahjoituksena tai ehtoollistavarana. Votiivilaivojen tai votiiviveistosten tarkoitus on ollut pääasiallisesti kirkon koristaminen. Tästä huolimatta ei ole syytä unohtaa, että merenkulkijat uskoivat vilpittömästi uhrilahjan pelastavaan voimaan. Merihädästä selviydyttyä ei lupausta kiitosuhrista yleensä unohdettu.
Noin yhdeksäntuhatta kolmesataa vuotta sitten tapahtui todennäköisesti maamme vanhin tunnettu haaveri. Ilmeisesti Virolaiseen Kundan kulttuuriin kuuluva eränkävijä kaatui ruuhellaan ja menetti samalla pyyntivälineensä. Tapauksesta on todisteena Antrean kalaverkko ja tarve-esineistö (luuta, sarvea, viherliusketta). Onnettomuus on sattunut Laatokan ja Suomenlahden välisessä salmessa. Pajuniinestä valmistettua kalaverkkoa pidetään toistaiseksi maailman vanhimpana.
Ensimmäisellä vuosituhannella eestiläiset olivat aktiivisia ja suorittivat ryöstöretkiä Suomeen ja Ruotsiin. Keskiajalla merirosvous ja kaapparitoiminta vaikeuttivat huomattavasti saksalaisten kauppamerenkulkua. Merirosvot odottivat sopivia laivoja saariston ahtaissa salmissa ja kulkuväylissä. Koko saariston osalla esiintyy edelleen useita Rövare -nimisiä pikkusaaria, joiden arvellaan olleen merirosvojen tukikohtia tai tapahtumien polttopisteitä. Hallitsijat ja ruhtinaat ansaitsivat merirosvoudella omaisuuksia.
Kaapparit purjehtivat aseistetuilla laivoilla mahtimiesten antamien kaappari- ja kostokirjeiden valtuuttamina. Kiinni jäädessä kaapparikirjeen tehtävänä oli taata, ettei kapteenia kohdella merirosvona ja tämän henki säästettäisiin. Vuonna 1856 solmittiin Pariisissa sopimus jossa kiellettiin kaapparitoiminta. Sopimuksen solmimisen jälkeen kaapparikirjeitä ei enää annettu.
Vuonna 1142 hyökkäsi ruhtinas ja piispa 60 purrella kauppiaita vastaan, jotka tulivat kolmella aluksella meren toiselta puolelta. Yhteenotossa kolme alusta vallattiin ja 150 miestä surmattiin.
Vuonna 1134 tekivät karjalaiset retken jäämejä vastaan ja pakenivat. Tuolloin kaksi laivaa tuhottiin.
Vuonna 1164 purjehtivat ruotsalaiset Laatokan linnan edustalle 55:llä purrella. Yhteenotossa 43 purtta vallattiin. Harvat pääsivät pakenemaan ja hekin haavoittuneina.
Vuonna 1228 purjehtivat jäämit laivoilla Laatokalle sotaa käymään. Laatokanlinnan posadnikka Vladislav lähti laivoilla jäämien perään. Taistelun lopputuloksena jäämit hakkasivat kuoliaaksi kaikki vankinsa, hylkäsivät laivansa ja pakenivat metsiin. Laivat poltettiin ja lähes kaikki jäämit surmattiin.
Eräs vanhimmista merirosvoustapauksista tunnetaan Eestistä vuodelta 1215. Eestiläiset hyökkäsivät kahdensadan laivan voimin viidentoista saksalaisen koggin kimppuun Saarenmaan Uussatamassa. Myös suomalaiset merirosvot purjehtivat merellä etsimässä sopivaa saalista. Kerrotaan, että suomalaiset "welhot" kaappasivat Riian tienoilla saksalaisen koggi- aluksen. Laivassa matkusti korkea aatelinen munkki ja liiviläisen sortolinnoituksen päällikkö Friedrich von Celle. Suomalaiset kiduttivat miestä "hirvittävällä" tavalla. Lopuksi selkään viillettiin ristin merkki ja haavaan ripoteltiin suolaa. Saksalaiset ritarit puolestaan etsivät merirosvoja ja kiinni saadessaan katkaisivat näiltä kaulan "Jumalan armosta".
Vuonna 1402 saivat hampurilaiset yllätettyä Helgolandissa pelätyn rosvopäällikön Klaus Störtebekerin. Ankaran vastarinnan jälkeen Störtebeker ja seitsemänkymmentä miestä jäi hampurilaisten vangiksi. Kaikki vangit teloitettiin.
Toukokuussa 1438 lähti eestiläisen aatelismiehen Dönhoff Callen kaksi avonaista venettä Turun saaristosta kaappausretkelle. Callen veneet palasivat takaisin runsaan ryöstösaaliin kanssa.
Turun linnanvouti Johan Kaarlenpoika antoi vuonna 1441 turvakirjan yhdeksälle venäläisen laivan ryöstöön osallistuneelle huoville. Turun raati ei tätä hyväksynyt ja vouti joutui peruuttamaan turvakirjan.
Vuosina 1446 - 1450 Turun linnanpäällikön tehtäviä hoiti tanskalainen kaappari Magnus Gren. Grenin tilillä oli mm. useita danzigilaisiin laivoihin kohdistuneita kaappauksia. Vangiksi joutuessa Greniä uhkasi teloitus. Danzigilaisilla olikin hyvä syy takavarikoida kaikki satamaan purjehtivat turkulaislaivat. Linnasta saatujen verotulojen huvettua petollisten toimien seurauksena, joutui Gren pakenemaan merelle mukanaan kolme laivaa. Pian hän oli jälleen Danzigin edustalla suorittamassa kaappaustoimia, mutta joutui kiinni hampurilaisen laivan ryöstön yhteydessä. Kahdestasadasta miehistön jäsenestä yksitoista hirtettiin merirosvoina Lyypekissä. Gren sai säilyttää päänsä Tanskan kuninkaan myötävaikutuksesta. Osapuolten sopimat ehdot eivät ole tiedossa.
Raaseporin linnan historiallisiin vaiheisiin liitetään merirosvous. Tutkijat uskovat linnan olleen merirosvojen hallussa ainakin kesällä 1473. Vitaaliveljien nimellä tunnetut "muonanhankkijat" valloittivat aikanaan Kuusiston sekä Raaseporin linnan. Vitaaliveljet aiheuttivat 1300 -luvun lopun ja 1400 -luvun alun välisenä aikana huomattavia tappioita Hansaliiton kauppapurjehdukselle koko Itämeren ja Suomenlahden alueella. Kaapparitoiminta tapahtui aluksi Gotlannista käsin Ruotsin kuninkaan Albrekt Mecklenburgin antamien kaapparikirjeiden tuella. Tarkoituksena oli hankkia ja toimittaa elintarvikkeita Tukholmaan. Kaupunkia piirittivät Norjan ja Tanskan kuningas Margaretan sotajoukot.
Käytännössä vitaaliveljien toiminta kohdistui ankarana terrorina kaikkea merellä ja rannikolla tapahtuvaa rauhanomaista elämänmenoa vastaan. Epäsuosioon jouduttuaan Albrekt vangittiin Margaretan sotajoukkojen toimesta. Vitaaliveljien tuella pystyivät Albrektin ystävät puolustamaan Tukholmaa vielä kymmenen vuoden ajan, kunnes vuonna 1398 luovuttivat kaupungin.
Merirosvous ei loppunut Albrektin kukistumiseen. Vuonna 1408 Tord Bonden merirosvot kaappasivat Nevalla Hansalle kuuluneen laivan ja purjehtivat sen Viipuriin. Vitaaliveljien nimeä kantavia kaappareita purjehti rannikolla vielä useiden vuosien ajan.
Vitaalipäällikkö Claus van Dock julisti vuonna 1418 sodan Tallinalle. Dock kaappasi ja ryösti useita kauppalaivoja kunnes joutui itse kiinni. Hänet mestattiin Tallinnassa vuonna 1425. Dockilla oli mukanaan Viipurin linnanisännän suojelukirje. Suojelukirjeen halveksinta johti uuden kauppasodan puhkeamiseen, joka päättyi sovintoon 1431. Sovinto ei ollut monivuotinen. Vuonna 1436 merirosvot ahdistelivat jälleen kauppalaivoja.
Vuodelta 1444 tunnetaan tapaus, jolloin Kaarle Knuutinpojan palkkaamat merirosvot entrasivat danzigilaislaivan Gotlannin luona ja purjehtivat sen lasteineen päivineen Viipuriin.
Merirosvous ja kaapparitoiminta johti kasvaviin varotoimenpiteisiin Hansaliitossa. Laivat oli varustettava asein. Purjehdus kohti pohjoista tapahtui saattueissa. Ruhtinaiden suojelukirjeiden toivottiin varmistavan turvallisen matkanteon tukalimmissakin tilanteissa. Ennakoivista toimenpiteistä huolimatta lähdöt oli pidettävä salassa vihollisen urkkijoilta.
Merirosvoja vastaan ei oltu suinkaan täysin voimattomia. Hansaliitto pystyi tarjoamaan melko tehokkaan suojan. Tästä kertoo se, että vuonna 1458 saksalaiset mestasivat Danzigissa kuusikymmentäyhdeksän merirosvoa, joista viisi oli suomalaisia. Mestattujen joukossa mm. Viipurista kotoisin oleva Pietari Olavinpoika.
Tanskalaiset kaapparit muodostivat kaikkein vakavimman uhan Hansan Itämeren kauppamerenkululle. Kaappareiden vakoojalaivat risteilivät Tallinnan reitillä estääkseen ruotsalaisia purjehtimasta satamiin.
Tanska pyrki kaikin tavoin häiritsemään purjehduksia. Sillä oli hallussaan Itämeren porttina tunnettu Juutinrauma. Vuonna 1507 yksinomaan tanskalaiset merirosvot "juutit" kaappasivat kolmekymmentä rannikon tuntumassa purjehtinutta laivaa.
Suomen rannikolla vallitsi todellisuudessa lähes pakanuuden oloja vastaava yhteiskuntajärjestys. Oli selvää, että kaupankäynnin ylläpitämiseksi jouduttiin ottamaan suuria taloudellisia riskejä. Kaikista vaaroista huolimatta kaupankäynti kannatti ja laivat lähtivät Novgorodin purjehdukselle.
Hansalaivat eivät yleensä lähteneet syysmyrskyjen aikaan merelle. Toisaalta juuri syksyllä kaappausvaaraa oli vähäisin. Tähän luottaen lähti Lyypekistä vuonna 1468 neljän aluksen saattue kohti pohjoista. Kahdella niistä oli määränpäänä Tallinna. Toinen aluksista haaksirikkoutui Suomenlahdella ajettuaan karille pimeässä myrskyävällä merellä.
Kyseinen haaksirikko aiheutti raskaan menetyksen kaikille osapuolille. Onnettomuuden seurauksena hansakauppiaat määräsivät purjehdusaikaa rajoitettavaksi siten, ettei sen laivat saaneet lähteä Martin päivän jälkeen kauppapurjehduksille pohjoista kohti.
Uudenmaan talonpojille tämäkin onnettomuus oli "siunaus". Hylystä nostettiin paljon tavaraa ja kuljetettiin pääasiassa Tallinaan myytäväksi. Huomattava osa pelastetuista tavaroista jäi kuitenkin saariston talonpoikien omiin varastoihin. Näin oli menetelty aina.
Esimerkkinä tästä voidaan mainita niinkin vanha tapaus kuin vuodelta 1437, jolloin porvoolainen Niilo Hannunpoika tuomittiin sakkoihin kun hänen ranta-aitastaan löytyi nahkaremmejä Viron rannikolla ryöstetystä haaksirikkoutuneesta laivasta.
Ikivanhan rantaoikeuden kumoamiselle luotiin perusta jo vuosina 1000 - 1030 suoritettujen ristiretkien aikana. Pakanalliset piirteet haluttiin lopullisesti kitkeä pois suomalaisista. Tässä suhteessa ristiretkillä ei ollut toivottua vaikutusta.
Vuonna 1493 Tanskan kuningas Hannu päätti jakaa Suomen alueen Venäjän hallitsijan Iivana III kanssa. Tätä varten tanskalainen merirosvolaivasto tunkeutui 4.8.1508 Porvooseen johtavaa sisäväylää pitkin Haikon selän ankkuripaikalle. Rosvot polttivat Haikon kartanon sekä Porvoon kaupungin hirsilinnoineen. Samalla upotettiin kaikki satamassa olleet laivat.
Tallinnalaiset kaapparit, joiden tehtävänä oli valvoa Hansan etujen mukaista kauppasaartoa, onnistuivat 1400 -luvun lopulla kaappaamaan Nevalla kuusi karjalaista laivaa.
Hollantilaisten kauppiaiden ja laivureiden turvallinen purjehdus Viipuriin vahvistettiin Ruotsissa 13.12.1487. Kuitenkin vasta 1500 -luvulla kiellettiin rantarosvous. Edellä mainittuja lakeja ja asetuksia säätivät mm. Kristian II (Kristian tyranni) vuonna 1521 ja Kaarle XI vuonna 1667. Tarkoituksena oli turvata hylyn omistajien ja miehistön oikeudet sekä suojella lasti rantarosvoilta. Rannikon väestö ei käytännössä koskaan luopunut ikivanhasta rantaoikeudestaan. Lähes aina haaksirikkoihin liittyi julmia ja väkivaltaisia piirteitä.
Saaristolaiset katsoivat omille vesilleen ajautuneen hylyn kuuluvan heille. Suursaari pääsi historian lehdille ensimmäistä kertaa kyseenalaisissa olosuhteissa vuonna 1435, jolloin eräässä kirjeessä käsitellään lähistöllä sattunutta merenkulkijan ryöstötapausta.
Saariston asukkaat tiesivät laivojen kuljettavan tavaroita, joita vaikeasti saatavissa. Erityisen haluttuja olivat mausteet, hienot kankaat, rautatavarat, öljyt, vahat ym. Näiden eteen oltiin valmiita ohjaamaan laivat kiville ja surmaamaan laivaväki. Surmatyö oli tehtävä koska todistajia tapahtumille ei haluttu jättää. Kamppailu siitä kuka saa "raakin" lastista suurimman osuuden saattoi johtaa asukkaat keskinäiseen kilpailuun ja välienselvittelyyn.
1500 -luku
Joukko karjalaisia valitti 1500 -luvun alussa, että heidän omistamansa laiva oli Viron rannikolla haaksirikkoutunut. Tämän jälkeen laiva oli ryöstetty ja miehistö tapettu.
'Uudenkirkon Kirkkoherra Magnus Bockin 6 lästin kantoinen laiva kaapattiin vuonna 1508 Tallinnan luona. Laiva onnistuttiin kuitenkin valtaamaan takaisin.
Tanskalainen merirosvopäällikkö Sören Norby kaappasi Visbystä käsin kauppalaivoja. Toimintaansa hän harjoitti Kristian II nimissä. Vuonna 1525 lyypekkiläiset hyökkäsivät Visbyyn ja tekivät lopun Norbyn kaappausretkistä.
Yllättävän hyökkäyksen kohteeksi joutui raumalainen arvolastissa ollut kauppalaiva vuonna 1534. Lyypekkiläinen kaapparilaiva entrasi laivan Tukholman purjehduksella. Kahta vangiksi otettua miestä lukuun ottamatta kaapparit surmasivat kaikki laivassa olleet. Merirosvojen syödessä kaapparialuksen koijassa, hyökkäsivät vangiksi joutuneet miehet kannella olleiden kolmen vartijan kimppuun ja tappoivat heidät laivasta löytämillään nauloilla. Tämän jälkeen miehet telkesivät laivan kansiluukut kiinni. Ruumaan jäi vangiksi kaksikymmentäneljä merirosvoa. Purjehdus jatkui hitaasti kohti Tukholmaa hinaamalla omaa laivaa perässä. Myöhemmin kuningas mestautti vangiksi jääneet merirosvot.
Ruotsi pyrki 1560 -luvulla toteuttamaan kauppapoliittiset päämääränsä ajalle ominaisin keinoin. Se asetti Hannu Björnramin johdolla kaapparilaivaston käymään lyypekkiläisten ja tanskalaisten laivojen kimppuun ehdolla, että nämä uskalsivat käydä kauppaa suoraan Narvan kanssa. Toivottua tulosta ei kuitenkaan saavutettu.
Herman Fleming kaappasi vuonna 1574 Helsinkiin kokonaisen lyypekkiläisen kauppalaivaston. Kaapattujen laivojen lasti ryöstettiin myöhemmin satamassa.
Tallinnalaiset kaapparit purjehtivat Suomen vesillä ryöstäen vuonna1558 Koiviston salmessa venäläisiä lotjia.
Joukko viipurilaisia "irtolaiskisällejä" pakotti erään laivan miehistön mukaansa kaappauspurjehdukselle. Rosvolauma entrasi venäläisen laivan ja ryösti tavarat. Kaapatun aluksen miehistö heitettiin laidan yli mereen. Myöhemmin tavarat myytiin Danzigissa.
Myös Viipurin kirkkoherra osallistui merirosvoiluun. Kirkkoherra toimi huoveista ja porvareista koostuvan rosvokoplan kapteenina. Venäläisiltä ryöstetty saalis jaettiin kristillisesti tasan. Papille kaksi osaa ja muille yksi osa saaliista.
1600 -luku
Taloudellisten menetysten varalta kauppiaat pyrkivät jakamaan lastin useamman laivan kuljetettavaksi. Esimerkiksi 1600 -luvun alussa eräs lyypekkiläinen kauppias lähti Turusta purjehdukselle kolmella laivalla. Näistä yksi haaksirikkoutui matkalla. Onnettomuudekseen kauppias sattui olemaan itse haaksirikkoutuneessa aluksessa.
Vuonna 1643 haaksirikkoutuneen aluksen kippari kertoo - " Saapuessamme merelle oli myrsky yltynyt ja fokkamasto katkesi. Laiva ei ollut enää ohjailtavissa, vaan ajautui jyrkkää luotoa vasten. Laivan lastista pelastui vain hevonen, lehmä, sika ja kaksi arkkua". - Arkut ajautuivat läheisen saaren rantaan. Neljä päivää pelastuneet olivat luodolla. Ruokana oli viisi leipää ja kilo voita. Viidentenä päivänä miehet rakensivat lautan hylyn osista ja meloivat läheiselle saarelle, jonne kirstut olivat ajautuneet. Arkkujen lukot murrettiin auki. Osa tavaroista otettiin mukaan. Lehmä myytiin Porkkalassa eräälle maanviljelijälle, joka auttoi heidät maihin. Loput tavarat jaettiin omistajilleen.
Elgöläinen Johan Henriksson menetti lotjansa Tallinnan matkalla vuonna 1646. Virolaiset kalastajat pelastivat uppoavan lotjan miehistön.
Vuoden 1649 syyskuussa upposi kaksi Koivistolta kotoisin olevaa alusta. Onnettomuuksissa menehtyi kahdeksan miehistön jäsentä.
Erästä Tammion luona sattunutta haaksirikkoa käsiteltiin 12. - 13. tammikuuta 1654. Kyseessä oli Heikinpoikien Tallinasta palaava laiva. Tammiolainen Eerikki Tuomaanpoika Kiiski oli majoittanut pelastuneen laivaväen luokseen. Koko omaisuus ja rahat menivät laivan mukana, mutta Tammion isännän ansiosta laivaväki onnistui pelastamaan henkensä.
Eräs kreivi omisti kolme Suomessa rakennettua alusta. Yksi näistä oli nimeltään "Espoon laiva". Se haaksirikkoutui Hangon edustalla vuonna 1659.
Kahden Vaasalaisen miehen omistama kuudenkymmenen lästin kantoinen alus haaksirikkoutui Merikarvian edustalla vuonna 1660. Havaittuaan onnettomuuden, saapuivat merikarvialaiset "säälimättömät ja vallattomat" talonpojat paikalle. Laiva hakattiin kappaleiksi ja koko laivassa ollut omaisuus ryöstettiin.
Päivämäärällä 12.5.1660 mainitaan tietoja laivasta, joka haaksirikkoutui Virolahdella Arnholmassa.
Vuonna 1678 kohtasi Koivistolta kotoisin olevaa Eerikki Nuutinpoika Pataisen 1100 -tynnyrin kuuttia haaksirikko. Alus oli purjehtimassa Kuurinmaan rannikolla Narvasta Riikaan. Haaksirikossa menehtyi koko laivaväki ja 120 sotamiestä. Patainen menetti 20 vuoden aikana kaikkiaan viisi alusta haaksirikoissa.
Samana vuonna upposi hollantilainen alus Busön edustalla. Myöhemmin ilmeni, että hylystä oli nostettu rahoja pinnalta käsin haraamalla. Muutaman vuoden kuluttua asia tuli kihlakunnanoikeuden käsiteltäväksi. Epäiltyjä oli Busöstä, Espingskäristä, Backasta, Nabbenilta, Elgöstä, Sommaröstä, Odesöstä ja Skåldöstä. Jutun käsittely lykättiin välikäräjille.
Muutamaa vuotta aiemmin ajoi Narvalainen alus karille Gaddenin luona Espingskärin vesillä ja upposi 25 - 26 metrin syvyyteen (14½ syltä). Osa lastista ajautui rantaan ja pelastettiin. Ilmeisesti alus upposi liian syvälle ja liian nopeasti, koska saariston asukkaat eivät tällä kertaa onnistuneet ryöstöaikeissaan.
Uudenvuoden tienoilla vuonna 1681 ajautui Bågaskärin lähellä rantaan Tallinnasta kotoisin oleva kuutti. Paikkakuntalaisten saavuttua paikalle oli laivaväki pelastanut tavaroita Flössholmeniin (Flögsholm Skeppön lähellä). Laivan lastina oli tupakkaa, viiniä ym.
Vuonna 1692 haaksirikkoutui Kalvön luona Kristiinasta kotoisin olevan Anders Markuksenpoika Kurikan laiva.
Vuonna 1694 käsiteltiin talvikäräjillä tapahtumasarjaa, jossa paikkakuntalaiset olivat "pelastaneet" edellissyksynä läntisessä saaristossa haaksirikkoutuneen kreijarin lastia.
Ruukinomistaja Johan Thorwösten pursi ajoi toistamiseen karille "Syväväylän" Löhngrundetille Odensöstä etelään. Hän syytti vuoden 1695 syyskäräjillä Odensöläisiä karin merkitsemättä jättämisestä.
Syksyllä 1696 tuhoutui helsinkiläinen kuutti Barösundin selällä.
Vuonna 1697 kahdelle kokkolalaiselle kauppiaalle kävi vielä huonommin kun heidän uusi laiva kaatui Kristiinan edustalla. Laiva oli palaamassa Tukholmasta suola- ja jauholastissa. Kaikki aluksessa olleet 11 henkilöä hukkuivat. Hylky ajautui lopulta Rauman seudulle. Pihlajakarin vuorelta kaksi miestä huomasi laivahylyn. Miehet menivät hylkyyn ja ryöstivät arvokkaimman omaisuuden kuten hopearahoja sekä hienoja vaatteita. Tapauksesta kuultuaan eräs maanomistaja lähetti paikalle kaksi renkiään noutamaan sen mitä vielä oli saatavissa. Jälkien peittämiseksi hylky sytytettiin tyhjennyksen jälkeen palamaan. Lähiseudun kylien asukkaita lähti savupatsaan opastamina paikalle repimään hylystä irti jäljellä olevat puu- ja rautaosat. Oikeudessa ryöstöstä epäillyt kertoivat ottaneen viimeisetkin pultit ja naulat omistajaa varten talteen.
1700 -luku
Vuonna 1700 ajautui Henrik Kopparmanin pursi karille Porkkalassa.
Vuonna 1708 haaksirikkoutui kaksi Viipuriin purjehtivaa viljalaivaa.
Vuonna 1709 oli Olof Erikson purjehduksella Tallinnaan. Matkalla laiva ajoi karille ja joutui palaamaan takaisin. Myöhemmin kuutti upposi Tostholmenin lähelle.
Tammikuussa 1710 tapahtui Inkoon edustalla haaksirikko. Joukko paikkakuntalaisia oli auringonlaskun aikaan Långöllä etsimässä saukonjälkiä kun he huomasivat haaksirikkoutuneen aluksen hieman kiintojään reunan ulkopuolella. Ahto- ja ajojää esti miehiä heti pääsemästä alukselle. Nimismiehen saatua ilmoituksen alettiin asiaa tutkia, mutta pahin oli jo ehtinyt tapahtua. Neljän päivän kuluessa laiva oli ryöstetty tyhjäksi.
Nimismies löysi laivasta yhden tapetun miehen ja merestä lähistöltä toisen. Juttua puitiin käräjillä yli kymmenen vuotta ja hylynryöstöstä syytettyinä oli kymmeniä Inkoon asukkaita. Haaksirikkoutuneen laivan nimi oli Sjöhästen. Myöhemmin se hinattiin Degerön lähelle purettavaksi ja poltettavaksi.
Purjelaiva Vyborg haaksirikkoutui 11.6.1713 Helsingin edustalla ajettuaan tuntemattomalle kivelle. Laivan täytyttyä vedellä se päätettiin upottaa.
Vuonna 1713 oli kaksi miestä Henrik ja Per Hansson palaamassa Ahvenanmaalta, jossa olivat viettäneet koko kesän. Tvärminnen luona venäläiset kaapparit entrasivat miesten kuutin ja polttivat sen tavaroineen päivineen.
Lokakuussa 1721 haaksirikkoutui ulkomaalainen alus Lindvallsön lähistölle Tostholmenin saaristossa Barösundissa. Paikkakuntalaisten saavuttua paikalle oli hylky vielä suhteellisen hyvässä kunnossa. Laivalla ei ollut ihmisiä, ainoastaan kissa ja koira. Hylystä ei ryöstetty ainoastaan lastia, vaan irti revittiin purjeet ja kaikki muu käyttökelpoinen tavara. Jopa osa rungon tarpeista hakattiin irti. Seuraavan vuoden helmikuussa hylky tuikattiin tuleen. Tapahtumaan liittyneessä oikeudenkäynnissä oli syytettynä kuusikymmentä henkilöä. Lindvallsö on ilmeisesti nykyiseltä nimeltä Lingonsö linjalla Kälkö-Hummelskär etelään.
Hedvig Eleanora Stenbockin laiva haaksirikkoutui vuonna 1722 Ahvenanmerellä. Saman vuoden syyskuussa karautti gävleläinen laivuri Mikael Burmeisterin laiva karikolle Santahaminan edustalla.
Porvari Anders Byströmin purjealus haaksirikkoutui vuonna 1725 paluumatkalla Tallinnasta Helsinkiin.
Carl Clayhills ja Johan Fredrik Sceelen olivat kauppamatkalla Lyypekissä. Miehet ostivat noin 80 lästin kantoisen laivan nimeltä "Kruunattu murjaani". Paluumatkalla 17 päivänä syyskuuta 1729 laiva haaksirikkoutui syysmyrskyssä Haminan sisääntuloväylän suulle.
Myöhäissyksyllä 1730 haaksirikkoutui Uunisaaren tienoilla tuntematon laiva. Saman vuoden marraskuussa haaksirikkoutui pormestari Wetterin 23 metriä pitkä laiva Uunisalmessa. Myöhemmin hylky nostettiin ja kunnostettiin.
Jungfru Charlotta niminen laiva haaksirikkoutui Narvin luona ilmeisesti syksyllä 1735, koska juttua käsiteltiin käräjillä 19. - 31.3.1736. Hylyn ryöstämiseen oli osallistunut väkeä laajalta alueelta jopa Virosta asti.
Kauppias Erik Rosanderin purjealus haaksirikkoutui vuonna 1739 paluumatkalla Tallinnasta Helsinkiin.
Myöhäissyksyllä 1741 haaksirikkoutui Christina niminen kaljuutti Helsingin satamassa.
Helmikuussa 1742 juuttuivat jäihin Kuutsalossa ruotsalaiset sotalaivat Pommern, Ferden, Jaramus, prikanttiini Castor ja yksi tiedustelualus. Todennäköisesti kenraali Löwendahl lähetti komennuskunnan polttamaan kiinnijääneet alukset.
Syksyllä vuonna 1744 karautti venäläinen kaljuutti karille Helsingin ja Porvoon välillä. Alus upposi matalaan veteen. Yöllä saaristolaiset lähtivät ryöstöretkelle karkottaen hylystä kaksi aseistettua vartijaa. Tämän jälkeen hylky ryöstettiin.
Lokakuussa 1747 haaksirikkoutui venäläinen kaljuutti Sankt Mikael Borstön luona. Laiva oli matkalla Amsterdamista Pietariin. Ilmeisesti laiva ajoi kivelle ja upposi nopeasti.
Enigheten niminen laiva ajoi karille Degerbyn lähistöllä syyskuussa vuonna 1747. Laiva oli palaamassa kotiin Setubalista.
Gråskärsbådar karin edustalla sattui 1750-luvulla kaksi haaksirikkoa.
Lokakuussa 1751 sattui stettiniläiselle laivalle haveri Harmajan edustalla. Laiva ajoi ensin kivelle ja irtaannuttuaan ajautui Isosaaren rantaan hylyksi.
Marraskuussa 1751 ajoi Virolainen lotja päin luotoa Helsingin edustalla. Onnettomuudessa menehtyi kylmään kaksi luodolle pelastautunutta henkilöä.
Myöhään syksyllä marraskuun 13. päivän vastaisena yönä 1751 oli Tukholmalainen jahti Agatha purjehduksella Helsingin edustalla. Kytön saaren edustalla purjehdus päättyi haveriin. Onnettomuudessa hukkui kahdeksan henkilöä.
Lokakuussa 1752 vallitsi kova myrsky, jonka aikana useita laivoja haaksirikkoutui ja upposi.
Syksyllä 1753 haaksirikkoutui hollantilainen Hoffnung niminen alus Helsingin edustalla. Onnettomuudessa miehistö menetti kaiken omaisuutensa.
Lokakuun 26. päivänä 1753 sai Friedrichshamn niminen laiva pohjakosketuksen tuntemattomalla karilla Helsingin edustalla. Tuulen noustua kovaksi jätti miehistö aluksen laskematta ankkuria. Hylky irtosi karilta kadoten tietymättömiin. Laivan uskotaan ajaneen Äransgrund nimiselle karille.
Uppoava venäläinen laiva ajettiin 21.7.1756 tahallaan Helsingin Pihlajasaaren karille. Laiva oli lähtenyt Pietarista. Latina laivassa oli Riikaan meneviä sotatarvikkeita.
Keväällä 1757 upposi tukholmalainen kaljuutti Vindhund Helsingin edustalla. Hylky ajautui Kuivasaaren lähelle. Onnettomuudessa hukkui neljä henkilöä.
Kauppias Sederholmin omistama huukkarijahti Sankt Johannes ajoi karille Helsingin edustalla toukokuun 23. päivänä 1759 joutuen hylyksi. Laivan uskotaan ajaneen Äransgrund nimiselle karille.
Eräs maamme tunnetuin ja samalla hyvin tavanomainen rantarosvousjuttu, johon liittyy murheellisia piirteitä tapahtui 1700 -luvulla Virolahdella. Tapahtuma-aikana 19. - 21.10.1763 vallitsi Virolahdella kova myrsky. Sää oli märkä ja kolea. Hampurista kotoisin oleva Sankt Nikolaus niminen alus lähestyi myrskyssä Ulko-Tammiota, jonka edustalla sai pohjakosketuksen ja upposi. Laivan koko miehistö menehtyi. Hieman myöhemmin löydettiin läheiseltä saarelta murhatun naishenkilön ruumis. Kaikki merkit viittasivat hylynryöstäjien olleen asialla. Laivassa oli lastina talia, rautaa, hamppua, purjekangasta, öljyjä sekä jäniksennahkoja.
Laivan osia ja lastia oli ajautunut maihin useille saarille mm. Ulko-Tammioon. Tammion rantavouti Nils Jespersson havaitsi veneiden kulkevan edestakaisin merellä. Hän arvasi heti mistä oli kysymys. Tehtyään havainnoistaan ilmoituksen luotsi-inspehtori Sommerille, alkoi totuus selvitä. Mukaansa Sommer otti muutamia apumiehiä ja lähti purjehtimaan kohti Ulko-Tammiota. Siellä hän tapasi Sepänkylästä kotoisin olevia miehiä hakkaamassa irti hylyn rautaosia. Saarelle oli kerääntynyt ihmisiä myös muualta Virolahtea "pelastamaan" talia ja jäniksennahkoja.
Kaikissa lähisaarissa kerättiin ahkerasti talteen ajelehtivaa lastitavaraa. Variksen saarella pelastustöissä olleelta mieheltä Sommer takavarikoi verisen paidan. Paidan omistanutta murhattua henkilöä hän ei löytänyt. Seuraavan vuoden kesäkuussa Sommer tutki erään toisen aluksen haaksirikkoa ja löysi sattumalta Variksen saarelta purjekankaaseen käärityn ja kivillä peitetyn naisen ruumiin. Purjekankaassa oli sama lastikonosomenttimerkki, kuin rantaan ajautuneissa Sankt Nikolauksen laivapapereissa. Myös piirikirurgi Wiese vahvisti henkilön kuolleen väkivaltaisella tavalla. Myöhemmin tuli Pietarista tieto, että miehistöön kuului seitsemän henkilöä. Laiva oli käynyt myös Kronstadtissa, missä siihen oli noussut matkustajaksi naishenkilö.
Haaksirikon ja hylynryöstön seurauksena oli kahdeksan ihmistä menettänyt henkensä. Oikeus kokoontui ainakin kuusi kertaa ennen kuin antoi jutussa päätöksen. Surmatöiden tekijät jäivät oikeudelta selvittämättä. Rangaistavia oli jutussa yhteensä viisikymmentäkaksi henkilöä, niiden joukossa myös Tammion rantavouti Nils Jespersson, joka oli ottanut osuutensa muiden mukana.
Rangaistukset vaihtelivat raipasta sakkoon. Oikeuskäsittelyn aikana ehti tapahtua kolme muutakin haaksirikkoa samalla alueella, jotka osaltaan viivyttivät tuomioiden langettamista.
Rantarosvous oli yleismaailmallinen ilmiö. Saariston asukkaiden maine erityisen saaliinhimoisina ja vihamielisinä oli laajalti tunnettu merenkulkijoiden keskuudessa. Mutta tunnetaan päinvastainenkin tapaus Virolahdelta. Myöhäissyksyllä 1808 ajoi amerikkalainen laiva karille lähellä Tammiota. Laivassa oli matkustajan neiti Wilmot. Laivan kapteeni pelkäsi väkivaltaisuuksia saariston asukkaiden taholta. Kapteeni oli kuullut muilta merimiehiltä saaristolaisten saaliinhimosta ja varautui yhteenottoihin. Pelko osoittautui tällä kertaa aiheettomaksi sillä tammiolainen Adam Kiiski antoi ruokaa haaksirikkoisille.
Tapauksen johdosta Tammion asukkaat muistettiin vieraanvaraisina ja avuliaina. Kuka oli nuori ja kaunis naismatkustaja neiti Wilmot? - Kaksi nuorta irlantilaistyttöä Martha ja Catherine Wilmot viettivät joitakin kuukausia Venäjällä ruhtinatar Das'kovin vieraina ja kuvailivat kirjeissään Venäjän yläluokan elämää. Martha ja Chatherine julkaisivat Pietarin ajastaan kirjan.
Vuonna 1763 haaksirikkoutui venäläinen kaljuutti Vehkalahdella Siikasaaren luona. Saman vuoden lokakuussa haaksirikkoutu venäläinen laiva Helsingin edustalla. Seuraavan vuoden kesäkuussa haaksirikkoutui laiva Vehkalahdella Variksen lähettyvillä.
Raatimies Lorens Strengin purjealus haaksirikkoutui vuonna 1763 paluumatkalla Tallinnasta Helsinkiin.
Helsinkiläinen kaljuutti Elisabeth Amalia otti kohtalokkaan riskin lähtiessään paluumatkalle Göteborgista syysmyrskyjen aikaan. Laiva upposi 29.11.1769 saatuaan vuodon merellä. Pumppujen teho ei riittänyt pitämään laivaa pinnalla. Onnettomuudessa hukkui kaksi henkilöä.
Lokakuussa 1770 tuhoutui hollantilainen fregatti Kallbådanin luona Mäkiluodon eteläpuolella. Alus oli matkalla Pietarista Amsterdamiin. Seuraavana vuonna tapahtui kuuluisa laivuri Reinhold Lorenzin hollantilaisen snaulaiva Vrouw Marian haaksirikko. Laiva joutui hylyksi 8. - 9.10.1771 Nauvon ulkosaaristossa Trunsjön luona, ajettuaan aikaisemmin 3. päivänä lokakuuta matalikolle. Haverin seurauksena laiva menetti peräsimen sekä osan perärangasta ja sai vuodon. Samana vuonna tapahtui Ähtärin Perännejärvellä Selkäsaaren luona vakava haaveri kirkkoveneelle. Onnettomuudessa hukkui 7 - 9 henkilöä. Ainoastaan kaksi onnistui pelastautumaan.
Tvärminnen edustalle haaksirikkoutuneen pienen tuntemattoman aluksen takila huutokaupattiin 21.5.1780.
Heinäkuussa 1780 huutokaupattiin Barösundin kanavassa haaksirikkoutuneen sluuppi Sankt Petterin takila.
Hollantilainen laiva de Catherina haaksirikkoutui Jussarössä 16.9.1782 Jochem Andreasin päällikkyydessä. Laivan lastina oli kattotiiliä.
Hamppulastissa oleva saksalainen laiva Negotium haaksirikkoutui syksyllä 1782 Inkoon saaristossa. Laivan kapteenina toimi Cornelius Volcker.
Sluuppi Dorothea Reginalle kävi samoin kuten sadoille muille laivoille, jotka ovat uskaltautuneet purjehtimaan syksyllä yön pimeydessä. Laivan matka Stettinistä Pietariin päättyi haaksirikkoon Hankoniemen majakkasaaren edustalla syyskuussa 1783. Saksalainen kapteeni Michael Kruyger otti suuren riskin lähtiessään purjehdukselle. Laivassa oli lastina hedelmiä, viikatteita ja vaatteita.
Lokakuun 24. päivänä 1783 haaksirikkoutui Helsingin lähistöllä kaksi venäläistä kaljuuttia. Laivat olivat matkalla Pietarista Riikaan. Laivaväen onnistui pelastautua.
Fregattilaiva Libertas haaksirikkoutui Hankoniemen edustalla kesäkuussa 1784. Laiva oli ottanut Loviisasta puutavaralastin Espanjaan. Laivan kapteeni oli Carl Ungroth.
Priki Freden haaksirikkoutui Hankoniemen edustalla 24. - 5.10.1784. Laiva oli matkalla Tallinasta Espanjaan Setubalin suolasatamaan. Kapteenina toimi Johan Åkerblad.
Priki Graf Nikita haaksirikkoutui Jussarön saaren kohdalla 12. päivänä marraskuuta 1784. Laiva oli Steffan Corneliuksen komennossa matkalla Lyypekistä Pietariin. Laivassa oli ainoastaan painolastia. Seuraavan vuoden syksyllä haaksirikkoutui Jean Michelsenin laiva Inkoon Nothamnin saaren edustalla. Laiva oli puutavaralastissa.
Kolmimastoparkki Constant Trader haaksirikkoutui 19.8.1785 Tammisaaren edustalla lähellä Segelskäriä. Myöhemmin se ajelehti kohti Espingskäriä ja Jussaröta. Lastina oli sokeria ja viinejä. Laivan kapteenina toimi John Roberts.
Ruotsalainen priki Greta Margareta haaksirikkoutui Hankoniemen edustalla 5. - 7. heinäkuuta 1786. Kalalastissa olevan aluksen päällikkönä toimi Georg Hansson.
Elokuun 6. päivänä 1788 ajoi linjalaiva Prins Gustaf Adolph karille tiedustelupurjehduksen aikana. Karilleajopaikka oli Helsingin tuloväylästä länteen suunnilleen 2,5 meripeninkulman päässä majakasta kaakkoon oleva tuntematon kari. Laiva joutui laskemaan lippunsa. Myöhemmin venäläiset sytyttivät karille juuttuneen laivan palamaan.
Kaljuutti Feodor haaksirikkoutui 10.10.1794 Helsingin edustalla Mjöllandetin rantakivikkoon. Kova tuuli irrotti aluksen ankkurista tuhoisin seurauksin.
Lokakuussa 1794 ajautui karille venäläinen kaljaasi. Onnettomuuspaikka on Helsingin lähistöllä. Rannassa hylystä riisuttiin takila.
Vuonna 1794 vallitsi Ahvenanmerellä kova myrsky. Eräs Perniöstä kotoisin oleva laiva joutui alueella myrskyn kouriin. Laiva upposi ja vei mukanaan yhtä miestä lukuun ottamatta laivaväen sekä matkustajat.
1800 -luku
Tilanne merialueilla oli 1700 -luvun lopulla laivureiden kannalta huolestuttava. Espanja ja Englanti olivat sodan partaalla. Ranskan taholta uhkasi takavarikointi, jos aluksesta löytyi englantilaisperäistä lastia. Englantilaiset puolestaan kaappasivat armotta kaikki ruotsalaiset laivat. Porkkalan edustalla tapahtui vuonna 1809 useita menetyksiä esimerkiksi kuutit Stjernan, Albertina, Friherrinnan Maria Christina ja Seraphim kaapattiin sekä kuutti Geddan kaapattiin ja poltettiin.
Vielä 1800 -luvulla oli haaksirikkoutuneen aluksen miehistöllä vaara tulla tapetuksi. Syyskuussa 1814 ajoi sokerilastissa ollut laiva karille Abborkobbenin lähellä Inkoon edustalla. Osa miehistöstä jätettiin vahtiin hylynryöstäjien varalle. Paikallisten hylynryöstäjien ryhdyttyä toimeen joutuivat vahdit pakenemaan henkensä edestä. Laivan valtauksen jälkeen ainakin osa sokerilastista purettiin ja kuljetettiin pois. Syysmyrskyssä laiva irtosi karilta ja ajautui koilliseen upoten Hampgrundetin pohjoispuolelle. Uppoamispaikkaa kutsutaan vielä tänäänkin sokerisyvänteeksi.
Hiidenmaalla Suuremöisan kartanossa asui 1800 -luvulla ruotsalainen kreivi von Ungern-Sternberg. Rahapulassa kreivi päätti sammuttaa Köpun majakan sekä sytyttää muutaman kilometrin päähän majakasta merkkitulen ohjatakseen laivoja hiekkasärkille. Haaksirikon tapahduttua kävi kreivi apulaisineen ryöstämässä lastin. Myöhemmin hän jäi kiinni merirosvouksesta ja joutui päättämään päivänsä Siperian suolakaivoksilla.
Kaljaasi Tre Syskon haaksirikkoutui Ahvenanmerellä 1827. Laivan omistivat Antti Engblom, Kalle Isaksson ja K. Bastman.
Kaljaasi Alku (64 lästiä) tuhoutui Kokkolan edustalla lokakuussa 1830. Aluksen kahdeksan hengen miehistö hukkui onnettomuudessa.
Lokakuussa 1833 ajoi englantilainen priki karille hieman länteen Gåsansin niemestä. Tapaus havaittiin Porkkalassa, josta käsin lähdettiin paikanpäälle asiaa "tutkimaan". Laiva upposi ilmeisesti hyvin nopeasti, koska ainoat merkit hylystä olivat Langlen Skeppetin, Timbren ja muiden luotojen rannoille ajautuneet hylynkappaleet.
Matti Kolhon muistiinpanot kertovat - " Vuonna 1845 31. päivänä hukkui Haikan 11 hankainen vene Keuruselkään Kirkosta kotija päin kulkeissa jossa oli väkee kaikkiaan 37 henkeä. 11 ihmistä jäi siitä hengissä pois ja 26 kuoli".
Viaporin puolustukseksi upotettiin 1850-luvulla Särkän ja Länsimustasaaren väliseen salmeen kaksi linjalaivaa. Muihin Helsingin edustan salmiin yhdeksän tykkivenettä.
Lokakuun 1. päivänä 1865 tuhoutui englantilainen fregatti Bedford Sommarön lähellä ajettuaan Sommaröhäll -nimiselle karikolle. Paikkakuntalaiset kävivät paikalla "tullaamassa" oman osuutensa aluksen lastista. Seuranneessa oikeudenkäynnissä julistettiin vain yksi tuomio.
