Rysäkiven hylyn tarina

Uutisissakin esillä olleen toukokuussa 2020 löytyneen Rysäkiven hylyn tarina ja sukellus- sekä ankkurointiohje.
Sijainti (WGS84) ja viimeisen tarkastuksen päiväys: 
Markku Luoto & Topi Sellman
Tutkimusryhmä ja raportoija: 
Suomen meriarkeologinen seura
Linkki tähän sivuun: 
https://mas.fi/fi/julkaisut/hylkykohteet-merialue/rysakiven-hylky

Meriarkeologisen seuran vapaaehtoiset sukeltajat ovat jo vuosia tehneet yhteistyötä eri viranomaisten, yhdistysten, yliopistojen ja yritysten kanssa. Yksi näistä yhteistyömuodoista on ollut Museovirastolle ilmoitettujen kaikuluotainanomalioiden tarkistaminen mahdollisten hylkyjen varalta. Useinmiten anomalioiden syyksi paljastuu erikoinen kivikasa tai pohjanmuoto, mutta tällä kertaa löytyi uusi, aiemmin tuntematon historiallinen hylky. Meritaito kartoitti Liikenneviraston tilauksesta veneilyväyliä Espoon edustalla pari kesää sitten ns. monikeilaluotaimella. Kevättalvella aineiston jälkikäsittelyssä huomattiin Rysäkarin itäpuolella pari erikoista kaikuluotainanomaliaa. Itäisempi, Trutkobbenin eteläpuolella oleva, osoittautui erikoiseksi kivikasaksi, mutta toinen hieman lännempänä sijainnut anomalia oli kuin olikin uusi hylky. Asiasta saatiin aika hyvä varmuus jo ennen sukeltamista Topin onnistuneen kaikuluotainajon perusteella.

Hylky makaa pohjalla oikein päin noin pohjoiskoillisesta etelälounaaseen niin, että perä on pohjoisempana ja keula etelämpänä. Pohja on noin 16 metrin syvyydessä ja hylyn ylimmät osat nousevat noin 5 metriä pohjasta. Hylky on reilu 40 metriä pitkä ja kallistunut noin 15-20 astetta paapuurin puolelle. Sen paapuurin kylki nojaa siis osittain loivasti kohoavaa kalliota vasten. Hylky on metallirunkoinen, mutta parras, kansi ja kansirakenteet ovat olleet pääosin puisia. Tämän voi päätellä siitä, että hylyssä on jäljellä partaan puisia kaaria, puinen rynnäs sekä kansipalkkeja ja kansilaudoitusta. Hylyn keula ja perä ovat molemmat olleet hyvin suippoja ja pystyjä. Peräsin on paikallaan ja istuu nätisti osaksi runkoa perän alakulmassa. Hylky on täydessä kalkkikivilastissa ja se vaikuttaa olleen uppoamishetkellä proomuna. Onkohan alus alun perin rakennettu muuhun käyttöön, vaikka hylyssä ei nyt ole havaittavissa konetta tai mastoja. Tätä ajatusta tukee se, että peräsimen etupuolella on vieläkin nähtävissä potkuriakseli tai ainakin sen läpivienti. Hylky on siis hyvin todennäköisesti rakennettu itsenäiseksi konevoimalla kulkevaksi alukseksi, jonka elinkaaren selvittäminen voi osoittautua pelkkää proomua mielenkiintoisemmaksi.
 
Hylyn keulassa ja perässä ovat käymäkelamaiset vinssit, jotka ovat olleet käsikäyttöisiä. Peränpuoleisessa vinssissä on vielä veivikin jäljellä. Muita hylystä tunnistettavia rakenneosia ovat mm.
- ruori jalustoineen sekä peräsin, sen akseli ja pinna
- ankkuripeli "pumppuineen"
- tyhjennyspumpun putken pää pilkistää taaemman laipion vierestä
- tiilikasa, joka voisi olla aluksen liesi?
- erillinen köysikela ja teline ohuempien narujen kelaamiseen
- parit tikapuut
- kaksi teräslaipiota
- mahdollinen keulakoriste - ehkä keisarillinen kaksoiskotka?
 
HUOM: kiinnityspoijun painona on vain parisataakiloinen luonnonkivi eli se on tarkoitettu vain veneille! Isompien alusten tulee ankkuroitua erikseen ja hyödyntää poijua vain hylyn paikantamiseen.
 
 
Viereisessä kuvassa on aluksen hyvin suippo perä
 
Aluksen metallirunko vaikuttaisi niittaamalla kasatulta, tosin se pitää vielä tarkistaa. Muutenkin aluksen muoto viittaa vahvasti yli 100 vuotta vanhaan ja siten muinaismuistolain suojaamaan historialliseen hylkyyn eli kiinteään muinaisjäännökseen, johon ei saa kajota ilman Museoviraston lupaa. Seuraavaksi on tarkoitus mosaiikkikuvata tai jopa 3D-mallintaa hylkyä fotogrammetrian avulla, jotta saadaan hylkyyn tutustumaan tuleville sukeltajille "kartta" ja kokonaiskuva kohteesta. Sinänsä suhteellisen matalassa sijaitseva hylky on selkeä ja lähes ihanteellinen kohde myös kokemattomammille sukeltajille, kunhan hylyn vieressä olevaan siirtolohkareeseen saadaan asennettua kiinnityspoiju. Hylyn yli kulkee ranteen paksuinen sähkökaapeli ja toinen kulkee sen eteläpuolelta, joten ne muodostavat merkittävän riskin ankkuroinnille. Valmis kiinnityspoiju on tärkeä turvallisuustekijä ja Nousu ry on lupautunut asentamaan sinne sellaisen tiistaina 19.5.
 
Ohessa muutamia kuvia ensimmäiseltä sukellukselta hylkyyn. Kuvat on napattu 4K-videosta. Klikkaamalla voit tarkastella niitä alkuperäisessä koossaan. Kuvatekstit tulevat näkyviin, kun viet hiiren kuvan päälle. Kuvia voi ladata ja levittää vapaasti, mutta niiden julkaisemisen yhteydessä tulisi mainita kuvien omistajaksi Suomen meriarkeologinen seura. Sama pätee videoihin, jotka löytyvät täältä: https://www.youtube.com/channel/UC3kNvjg5EMA9flezRookSDg/videos
 
Lisätietoja hylystä: mas@mas.fi
 
Kuvien jälkeen jatkuu hylyn mahdollinen tarina.
 
 
 
 
Kuvia aluksesta:
 
Aluksen keula ja mahd. keulakoristekuvassa aluksen keula ja siinä mahdollisesti ollut, mutta nyt jo tunnistamattomaksi ruostunut keulakoriste. Kun tätä vertaa yllä olevaan kuvaan aluksen perästä, voi todeta, ettei niiden erottaminen ole helppoa huonossa näkyvyydessä. Keulan vinssi keulakannellakuvassa keulan puoleinen vinssi, joka on ylemmällä keulakannella, ankkuripelin etu- ja yläpuolella. Sen takana voi juuri ja juuri nähdä keulan. Ankkuripelin kela ja vähän kettinkiäkuvassa ankkuripelin kela, johon ankkurikettinkin on kelattu. Kelassa näkyy olevan vieläkin pari kierrosta kettinkiä. Ankkuripelin käsipumppukuvassa ankkuripelin "pumppu", jota ylös-alas pumppaamalla merimiehet ovat liikuttaneet ankkuripelin rullassa olevaa hammasratasta hampaan kerrallaan.
Tiiliä, jotka saattavat olla liedestäAlla olevassa kuvassa styyrpuurin puolelta ja aika läheltä perää löytynyt tiilikasa, joka saattaisi olla ollut aluksen liesi - tosin saattavat ne olla lastiakin. Saman vinssin veivikoneistoakuvassa saman vinssin veivikoneistoa ylemmän kaulakannen alapuolelta. Ruori ja aluksen yli kulkeva kaapelikuvassa aluksen ruori jalustoineen kaatuneena lastin päälle. Se on todennäköisesti kaatunut kuvassa näkyvää kaapelia laskettaessa. Aluksen peräsinakseli ja pinnakuvassa aluksen peräsinakseli ja sen pinna peräkansien välistä kuvattuna.
 
 

HYLYN  TARINA  AUKEAA  SOMEN  AVULLA

 

Hylky löytyi lauantaina 9.5.2020. Iltasanomat julkaisi nettisivunsa pääuutisissa siitä oheisen kuvan mukaisen jutun torstaina 14.5. Jutussa oli myös linkki seuramme YouTube-kanavalla oleviin videoihin sukelluksesta hylylle. Vain muutama tunti jutun julkaisun jälkeen YouTube-kanavallemme ilmestyi nimimerkiltä "Kuiskatenkirjoista" kommentti: "Hufvudstadsbladetissa 19.11.1909 kerrottiin kalkkikivilastissa olleen proomun uponneen yhteentörmäyksessä höyrylaivan kanssa. Jutun mukaan uppoamispaikka oli väylällä "mellan Skatuddskobben och Ryssholmen". Voisiko olla jotain tekemistä tämän hylyn kanssa?"

Meillä ei ollut hajuakaan, kuka nimimerkin takana oli tai miten saada häneen yhteyttä. Niinpä postasin kysymyksen Nousun ja MAS:n WhatsApp-ryhmiin. Ei kestänyt montaa minuuttia, kunnes Järvisen Sami postasi ko. artikkelin molempiin ryhmiin. Hetkeä myöhemmin Teemu Kerola löysi Hesarin jutun samalta päivältä, jossa kerrottiin aluksen uponneen yhteentörmäyksen seurauksena Lap(p)onia nimisen aluksen kanssa 17.11.1909.

Tästä tapauksesta löytyy runsaasti kirjoittelua - yhteensä lähes parikymmentä artikkelia eri lehdissä. Vaikka Rysäkari ja kalkkikivilastissa oleva proomu mainitaan useasti, niin kyseessä lienee kuitenkin käännösvirhe paikannimessä, eli kyse on Eteläsataman edustalla olevasta Ryssänsaaresta (Ryssholm) eikä Rysäkarista (Rysskär). Tarina on kuitenkin kiehtova; erityisesti koska Lapponian matkoja voi seurata lähes päivän tarkkuudella eri lehtien meriuutisista. Lisää siitä tarinasta artikkeliosiossamme, "Proomu numero 5"-jutussa täällä.

Valitettavasti tuo some-joukkoistaminen osoittautui siis fiktioksi. Sisarseuramme, Suomen laivahistoriallisen yhdistyksen tutkija Rami Wirrankoski sen sijaan näyttäisi selvittäneen mistä aluksesta alun perin on ollut kyse. Kyseessä on ilmeisesti 1852 rakennetusta Aros siipiratashöyrylaivasta, joka on ollut varsin erikoinen alus. Alla leike Laivahistoriallisen yhdistyksen Laiva-lehden numerosta 2/2020.