Hyvää uutta vuotta!
Vuoden ensimmäinen jäsenkirje on tässä. Uusi hallitus on järjestäytynyt, päivittänyt työjärjestyksensä ja pitänyt strategiapäivän. Siellä teimme monia toimintamme kehittämiseksi tarkoitettuja "uudenvuodenlupauksia", joista yritämme pitää kiinni. Päälimmäisenä tulee mieleen koulutuksen ja perehdytyksen kehittäminen. Teoria- ja yleiskurssien lisäksi pidämme kesäkuussa "perehdytyspäivän", jossa käydään käytännössä läpi kenttätyöleirin laitteet, tehtävät ja toimenpiteet niin, että jokainen leirille tulija tietää mistä puhutaan ja miten niiden kanssa touhutaan.
Kuvassa meriarkeologi David Cleasby, joka edusti seuraamme marraskuisessa NAS-konferenssissa. Davidin raportti konferenssin aiheista ja esityksistä löytyy täältä.
Tulevaa toimintaa
Tähän aikaan vuodesta kaikki on tietenkin tulevaa toimintaa, mutta nyt siihen voi alkaa varautua, sillä toiminta on kalenterioitu seuran toimintakalenteriin tänne. Niille, jotka eivät jaksa seurata toimintakalenteria, tein etusivulle uutisen, johon keräsin tärkeimpiä päivämääriä esimerkiksi työvuorojen tai lomien suunnittelua varten. Tukimusmatkojen ja -leirin ilmoittautumisen avautumisesta tiedotetaan erikseen kun paikat ja kohteet varmistuvat.
Miniseminaari Tieteiden yössä
MAS isännöi meriarkeologian miniseminaaria Tieteiden Yössä Tieteiden talolla klo 17-21. Lisäksi pidämme aulassa näyttelyä. Toki tapahtumassa on taas mahdollisuus kokeilla virtuaalisukeltamista hylkyihin VR-lasien avulla. Ohjelma ja aikataulu löytyy täältä.
Kevään klubi-illat alkavat helmikuussa
TIeteiden yö on jo oikeastaan ensimmäinen "jätti"klubi-ilta monine esityksineen, mutta varsinaisesti päästään asiaan ti 24.2. kun Riikka Tevali kertoo meille saariston merenkulusta ja kauppayhteyksistä. Tämä saattaa olla viimeinen klubi-ilta Suomenlinnan Merisaleissa eli kannattaa tulla paikalle. Lisätiedot niin Riikan kuin muistakin klubi-illoista löytyvät mas.fi etusivun uutisesta täältä.
Meriarkeologian peruskurssi
Jos meriarkeologian peruskurssi eli NAS-intro on vielä käymättä, niin helmikuun 28. päivä on taas mahdollisuus sivistää itseään. Jänillehän koko päivän kurssi kustantaa vain 50€ ja kertaaminen on ilmaista. Paikan päällä Suomenlinnassa saa kahvia ja pullaa, mutta kauempana asuville on myös Teams-mahdollisuus. Kurssi on mielenkiintoinen myös ei-sukeltajille, koska siellä tutustutaan meriarkeologiaan laajasti, eikä juurikaan käsitellä itse sukeltamista. Lisätiedot ja ilmoittautuminen täällä.
MAS-kauppa uudistui
MAS-kaupasta löydät mitä vain mihin voi painaa logon: paitoja, housuja, hattuja, laukkuja, kuppeja, tarroja jne. Seuran kangasmerkin tai pinssin voit ostaa Katilta, mutta muut fanituotteet ovat "Meriarkeologia"-shopissamme, jossa voit tuunata niitä makusi mukaan. "Plagiointi on kehumisen korkein muoto" eli jotta muut pääsisivät nauttimaan onnistuneista designeista niin jaathan "tilaa lisää" linkkisi mas@mas.fi. Samaan osoitteeseen voi laittaa pyynnöt ladata uusia versioita logoista tai piirustuksista, jotta niitä voi uudelleen käyttää asusteissa. Linkki MAS-kaupan sivulle löytyy mas.fi/tue-toimintaamme/mas-kauppa -sivuilta.
Tekemistä kaikille!
Suera on vain niin aktiivinen kuin sen jäsenet! Meillä on paljon kaikenlaista tekemistä "jonossa" odottamassa tekijää niin pinnalla, pohjalla kuin netissäkin. Monessa asiassa aiempaa kokemusta tai osaamista ei juuri tarvita, vaan voimme kouluttaa tekemisen - parhaiten oppii tietenkin tekemällä! Ei haittaa vaikket edes tietäisi mitä tehdä... Laita vain mailia puheenjohtajalle tai mas@mas.fi niin keksimme kyllä tekemistä 














