Tapahtumat

16. Helmikuu '19
Museoviraston Suomessa edustama Baltacar-hanke järjesti venemessujen yhteydessä kansainvälisen hylkypuistoseminaarin. Varapuheenjohtajamme Vesa Saarinen veti paljon kehuja saaneen esityksen "ministeristä ankkuripelissä" eli hylkypuiston avajaisista ja kolmannen sektorin yhdessä tekemisen voimasta!
6 HELMIKUU '19
Helmikuun klubi-illan aloitamme dosentti Mikko Huhtamiehen esitelmällä: Haaksirikot, hylyt ja hylkytavaran huutokaupat 1700-luvun Itämerellä. Jatkamme vapaalla seurustelulla ja omakustanteisilla kahveilla tai iltapalalla Wellamon kahviossa, jossa myös seuran uusi puheenjohtaja Markku Luoto kertoo kevään toiminnastamme.
12 joulukuu '18
Seuran Jouluglögeillä oli mukavasti porukkaa paikalla ja tilaisuudessa palkittiin Hylyt.netin perustajista Päivi Vaheri sekä ylläpitäjistä Risto Sajaniemi ja Vesa Kankkunen.
Kulttuuriperintovuosi
28 marraskuu '18
Suomen Meriarkeologinen Seura osallistui jäseniensä merkittävällä panoksella Porkkalan Hylkypuiston perustamiseen eli ns. Träskö-projektiin, joka sai rahoitusta Euroopan kulttuuriperinnön teemavuoden 2018 määrärahoista. Kulttuuriperintövuoden päätösjuhla järjestetään Helsingissä, Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa 28.11.2018 klo 14:00 Tervetuloa!
Jussarö Maija
15.-22. KESÄKUU
MAS osallistuu toisen kerran järjestettävälle ”Laivaloukkuna Jussarö” projektin kenttätutkimusleirille. Leiri on yhteistyötä Museoviraston, Suomen meriarkeologisen seuran, H2O:n ja Helsingin yliopiston merihistoriallisen projektin välillä.
9 MAR
Merihistorian päivät 2013 Helsingissä Pinnalla ja pohjassa – laiva kulttuuriperintönä On the Surface and in the Depths – Ships as Cultural Heritage
Kotkassa 27.-29.3. Merihistorian päivät pidetään Kotkassa, Merikeskus Vellamossa maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Tapahtuman järjestävät Suomen merihistoriallinen yhdistys ja Suomen meriarkeologinen seura.
Neljännet valtakunnalliset merihistorian päivät järjestetään 30.3-1.4.2007 Loviisassa. Tilaisuuden ensimmäinen päivä on suunnattu tutkijoille ja myös harrastajat ovat tervetulleita. Merihistorian päivien teema on ”Merenkulkijat merihistoriallisen ja meriarkeologisen tutkimuksen kohteena”. Suomen meriarkeologinen seura osallistuu tilaisuuden järjestämiseen.
Suomen merihistoriallinen yhdistys, Suomen Meriarkeologinen Seura, Suomen merimuseo ja Helsingin yliopiston merihistorian opintokokonaisuus järjestävät kaksipäiväiset Merihistorian päivät. Tapahtuma pidetään Helsingissä 21.-22.4. ja se on avoin kaikille asian harrastajille. Tapahtuma sisältää merihistoriallisia esitelmiä sekä esityksiä ajankohtaisista meriarkeologisista aiheista. Tapahtuman yhteydessä voi liittyä Suomen merihistoriallinen yhdistyksen ja Suomen Meriarkeologisen Seuran jäseneksi.

Pages